But I still haven't found what I'm looking for

Otsikon lause kiteyttää erittäin hyvin mun postaamani asiaa sillä olen ollut työharjoittelussa kohta 2-3 kuukautta ja tällä hetkellä elämä tuntuu pyörivän vain työn ympärillä, en jaksa pitkän päivän jälkeen tehdä yhtään mitään. Kuin elämässä ei olisi muuta tarkoitusta kuin tehdä töitä, töitä, töitä ja vielä kerran töitä ilman että saavuttaa sen kummempaa titteliä. Päiväni menee siinä, että herään aamulla klo 6.15 ylös, olen klo 8-13 töissä, pitää venaa yli tunti et pääsee himaan ja loppupäivän oon oikeesti niin rättiväsynyt et hädin tuskin pysyn hereillä ja sama uusiksi seuraavana päivänä. Tänää ku kävelin töistä keskustaan päin, tulin miettineeksi asioita omassa pääkopassani ja tulin siihen tulokseen et työ hallitsee suurimman osan elämästä. Okei, ilman työtä et voi saada rahaa ja ilman rahaa sä et pärjää. Elämän sisältö ei kuitenkaan saisi olla vain pelkkää työtä vaikka musta tuntuu siltä tällä hetkellä. Himaan päästyä mä en tee oikeestaan mitään muutaku jumitan koneella, katon leffoja, luen yms, mut en sen erikoisempaa koska en yksinkertaisesti jaksa. Eipä toisaalta tarvitse tehdä mitään kun on tehny päivän työn, mut ei oo kivaa olla niin väsynyt et ei kykene tekemään mitään. Sekin ärsyttää mua et oon koko ajan väsynyt vaikka menen 9-10 aikaan nukkumaan, nukun 8-7 tuntia yössä ja yleensä kävelen töistä keskustaan kuluttaakseni liikaa bussin odotusaikaa. Mulla on myös rintaranka aina hemmetin jumis töitten jälkeen. Huoh, kaikki vaivat samas paketis. 

Tuli myös sellanen fiilis, et mun elämästäni puuttuu jotain. Jotain, joka täyttäisi sen pienen tyhjän kolon mun elämässä ja olisi ikään kuin täynnä niitä asioita, joita mä elämääni oon halunnut. Heti ensimmäisenä mieleen tulee se perus seurustelukumppani, ihminen josta välittää ja ajatella kaikkea mukavaa. Myönnän että olisi mukavaa jos olis sellainen ihminen, mut tuntuu siltä, että tämän hetkinen elämäntilanne ei anna sijaa seurustelulle tai et en osaa seurustella. Välillä jopa mietin et onko mua luotu edes seurustelemaan, saati oleman tiiviisti jonkun ihmisen kanssa.  Edellinen suhde jätti ehkä jonkinlaisen jäljen, että oon entistä varautuneempi ihmisten suhteen kenen kanssa alan oikeesti säätämään ja kenen kanssa en. Ajattelen asiat järjellä mikä toimii ja mikä ei, esim. välttelen kaukosuhteita ja helposti ongelmiin sekaantuvia ihmisiä. Ne aiheuttaa vaa enemmän harmia. Johtuu varmaan myös siitä, etten ihastu ihmisiin helposti. Sen ihmisen pitää suorastaan katkaista jalkani et ihastuisin häneen ja menettäisin järkeni totaalisesti että miten joku ihminen voikaan olla niin puoleensavetävä ja upea. Loppujen lopuksi olen aika itsenäinen ja pärjään hyvin yksikseni, mut välillä sitä kaipaa miehen hellyyttä, lämpöä ja välittämistä. Tietenkin ihmiset alkaa sanoon, että kyllä se elämäsi prinssi on tuolla jossain nurkan takana, usko pois ja plääplää mut entäs jos ei ookkaan? Entä jos elämäni tyhjä kolo ei oo tarkotettu sille prinssille? Kuka tai mikä täyttää sen tyhjän kohdan, jotta mulle tulis fiilis että mun elämästä ei puutu enää mitään? Liikaa kysymyksiä, liian vähän vastauksia. Jospa joku päivä se selviäisi joku tai mikä tahansa asia täyttäisi sen pikkuruisen kolon. 

Biisinä tänään toimi U2:n " I still haven't found what I'm looking for ", hassua oli ku töissä tää biisi alko yhtäkkiä soimaan päässä eikä menny kauaa kun biisi soida pärähti radiosta. Sattumaa? Sitä passaa miettiä.