Tänään on tosi hyvä päivä. Tajusin sen heti kun heräsin aamuyheksän aikaan, omasta kämpästä. Jään vielä makoilemaan sänkyyn enkä pitänyt mitään kiirettä ylösnousemisessa. Katselin seiniä ja katolla roikkuvaa unisiepparia. Se pyörii hiljalleen ja vaihtaa suuntaa. Auringonsäteet paistavat sälekaihtimien välistä kirkkaasti. Söin hyvän aamupalan, kävin suihkussa, piristin hiuskuontaloa punaisella värimaskilla, joka osoittautui hyväksi hiustuotteeksi. Laitan itseni ihmisen näköiseksi ja suuntaan kaupungille kiertelemään vaatekauppoja. Vaihdan pari sanaa kaverin kanssa eräässä kaupassa. Mainio sää: aurinko paistaa ulkona pilvien takaa, mutta ilma on viileähkö. "Ois pitänyt ottaa se nahkatakki mukaan. No ihan sama, kyllä mä pärjään näinkin."
Harvoin on tällaisia päiviä, jolloin oikeesti huomaa, miten hyvä fiilis itsellä on ja että päivästä tulee hyvä. Juuri sillon pitää nauttia päivästä ja ottaa kaikki irti siitä mitä saa. Pitkästä aikaa oon kämpillä käymässä ja sekin jää melko lyhyeksi. Olin varmaan yli kuukauden putkeen himassa paiskimassa töitä sekä pellolla että navetalla. Työ ei stressannut mua lainkaan, mut työ itsessään rasittaa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla ilman että sitä edes huomaa. Oon huolellinen ja tarkka työssä, teen työt hyvin ja tunnollisesti + Dysfasia rasittavat mua yhtäaikaa. Olen tottunut pienestä pitäen tekemään työt kunnolla ja hyvin. Mitään ei jätetä puolitiehen tai tehdä jotain työtä vähän sinne päin. Sama se on tehdä työt kunnolla, niin sanomista ei tule ja ainakin itselle tulee hyvä fiilis siitä, että on saanut jotain aikaseks.
Mulle tuli toissa viikolla puhelu lomituspalvelulta, että nyt voipi tulla tekemään niitä työsoppareita toimistolle. Huhhuijaa, kylläpä vierähti iso kivi harteilta siinä vaiheessa. Odotin tätä tietoo kuin kuuta nousevaa. Harmi vain, että kerkeen tehdä kuukauden ja vähä päälle lomitustöitä, viime kesänä tein töitä lähes kaks kuukautta. No, onneks pääsen töihin, se on pääasia. Ei väliä kuinka pitkä työsuhde on, kunhan on töitä. Eikun vuan rahaa tahkoomaan eikä anneta periksi kujeileville kantturoille, vaikka kuinka vituttais!
Olen taas toisen lomittajan matkassa, en uskalla vielä työskennellä yksin ja muutenkin olen alotteleva niihin hommiin. Oon viime aikoina kelaillut, että onkohan lomittajan työ sittenkään mun juttu. Lomittajan täytyy osata tilan työtavat lyhyessä ajassa ja työkohteet vaihtuvat useaan otteeseen. Mun ja Dysfasian kannalta olisi parempi, että olisin tietyssä paikassa tekemässä töitä eikä vaihtelua työpaikkojen kanssa olisi ollenkaan. Suunnitteilla ois siis valmistumisen jälkeen hakeutua jonnekin isoon pihattonavettaan vakituiseks työntekijäks ja ettei työ ois kaksvuoroinen, kuten lomittajalla on. Sellainen työpaikka, jossa tilanpitäjät olisivat mukavia, ymmärtäisiä ja työympäristö olisi muutenkin hyvä. Erilaisia vaihtoehtoja on mietitty vanhempienkin kanssa, että ei pitäis olla mitään hätää työllistymisen kanssa, kun valmistun koulusta. Ainut vaan, että auton hankkiminen tulisi olla ajankohtainen juuri sillon, kun töitä on luvassa. En viiti autoo ostaa turhan takia, jos töitä ei ole tiedossa.
Oon mä muutakin tehnyt kämpillä kuin nautiskellut yksinäisyydestä ja makoillut, eilen siivosin kämpän lattiasta kattoon ja kohta oon kaks koneellista pyykkiä pessyt. Vielä on pakkaaminen kesken ja huomenna kutsuu Kuopion ylöelämä. Radalle lähdetään parin kaverin kanssa, joita en ole nähnyt herran aikoihin. Ei tällä kertaa huvittanut lähtee Iisalmen samoja baareja kolumaan ja näkemään samoja naamoja kerta toisensa jälkeen. . Pää tyhjennetään työasioista ja täytetään viisasten juomalla! Ja kyllä, ei olla ihmisiksi. Eikun... Ei tule pitkään aikaan käytyä missään töitten välissä (paitsi Qstock), joten irtiotto arjesta on nyt todellakin paikallaan! Hyvää viikonloppua kaikille!
