When my time comes

"Oletko kuullut tarinan,

kertomuksen niin uskomattoman?

Se kertoo ihmeellisestä paikasta,

jossa pimeyskin tulvii auringon valoa.

Sinne kuljetaan pilvilaivalla,

portti Taikametsän sateenkaarisillan alla

Siellä kaikki Taikametsän eläimet,

suuret, pienet kaikenkokoiset

yhdessä onnellisina leikkivät

alloissa auringon säteiden kylpevät

Kukaan ei siellä satuta

kukaan ei kahlitse, pidä vankina

kukaan ei hylkää talvipakkaseen

ota omakseen vain kohta jättääkseen

Sinne sinä olet menossa, rakkain arteeni

Silitän hiljaa poskeasi,

kerran viimeisen kuiskaan korvaasi

Enää ei kukaan sinua satuta, 

enää ei tarvitse pelätä, paeta

Siellä jossain olet taas ehjä ja iloinen.

Olet suojassa Taikametsän pienten enkelten."

Tämä postaus tulee myöhässä, mutta meidän 8- vuotias Tiivitaavi nukutettiin viime tiistaina. Se oksenteli ja oli todella huonovointinen, ei ollut oma itsensä ollenkaan. Puhuin äidin ympäri, että nyt on lähdettävä eläinlääkärille, Tiivi ei näytä yhtään hyvältä.  Me lähdettiin eläinlääkärille ja joskus puol neljän aikoihin oltiin klinikalla. Eläinlääkäri otti verinäytteet ja saatiin melko pitkään odottaa, että ne valmistuisivat. 

Ei osattu odottaa et näin tulisi käymään: Tulokset kertoivat, että munuaisarvot olivat nousseet todella korkealle eikä siihen ollut mitään hoitoa kuin lopettaa se. Aivan kuin joku olisi viiltäny veitsellä sydämeen. Tiivi vain makasi laatikossa tosi kipeän näköisenä. Teki pahaa katsoa sitä ja aloin itkemään, myös äitinikin. Lääkäri antoi piikin ja veimme sen kotiin. Kotimatka tuntui pitkältä ja raskaalta, ei tehnyt mieli puhua tai kuunnella musiikkia. En ollut aikoihin itkenyt niin paljon kuin autossa kotiin mentäessä. Toivoin, että Tiivi hyppäisi laatikosta ja olisi täynnä eloa ja intoa, mut ei. En voinut edes katsoa laatikon sisälle..

Sitä ei oikeasti voi tajuta,  kuinka paljon ihminen kiintyy eläimeen ja miten pahalta se tuntuu, kun eläimen aika koittaa. Ei voinut tajuta, että tässä oli rakkaan lemmikin tien pää. Muistojen muisteleminenkin tekee välillä kipeää eikä siitä ole kuin viikko. Onneksi meillä on kaksi muuta karvapalloa, mutta sitä kissaa ei korvaa kukaan. Se oli erityinen kissa. Persoonallinen, rohkea, vahva ja ihana. 

Lepää rauhassa Tiivitaavi..♥