day 09| mitä mietit

Mitäs minä mietin? No, siitä tulisi liian pitkä lista, joten valitsin yhden niistä, joka on tullut viime aikoina monesti esille: Ihmiset. Olen saanut pettyä monesti ihmisiin -tavalla tai toisella- ja alan pikkuhiljaa menettää toivon ihmisiin. En halua kertoa nimiä tai yksityiskohtia, mut ylipäätään olen pettynyt ihmisiin. Ja millä lailla sitten? Otetaanpa esimerkki: Olen tyyliin kotona ja yksin. Haluaisin ihmisten ilmoille ja hengailla jonkun kanssa. Yritän soitella ihmisille ja kysellä voiko nähdä, lähdetäänkö leffaan tai jotain. Olen monesti huomannut, että minä olen yleensä se, joka haluaa muiden seuraan ja otan yhteyttä muihin, mut harvemmin kukaan ottaa muhun yhteyttä. Aina mä saan olla soittelemassa ihmisille silloin kun kaipaan seuraa. Silloin alan ajattelemaan, et eikö kukaan halua hengailla mun kanssa, kerta mun pitää hakeutua muiden seuraan? Olenko kenties huonoa seuraa? Onko mussa joku vikana? Olenko ei toivottu- ihminen?  Vai eikö ihmiset muuten vaan halua ottaa muhun yhteyttä?

On se kumma, täytyy sanoa. Olen nimittäin kyllästynyt siihen, että mun pitää ottaa aina ottaa yhteyttä muihin silloin kun kaipaan eniten ihmisten seuraan ja olla aina ehdottamassa jotain. Joko tyydyn olemaan itsekseni ja jään kotiin datamaan itteni pöydän alle tai ottamaan yhteyttä johonkuhun siinä toivossa, et joku vastaisi puhelimeen ja pystyis olemaan mun kanssa. Mua on kehuttu mukavaksi, iloiseksi, hauskaksi ja ihanaksi ihmiseksi, mut mut silti koen, ettei mun seura ei ole toivottua tai itse ihmisenä en ole toivottu. Jos se ei pidä paikkaansa, sanokaa se. En halua arvailla tuon kaiken kannalta et olenko kenellekään toivottu. Ikään kuin sillä saralla musta ei välitettäisi. En tarkoita et kaikkien on alattava pitää muhun jatkuvasti yhteyttä ja muuta sellaista. Olisi kiva, et edes joskus joku ottaisi omasta vapaasta tahdosta muhun yhteyttä ja pyytäis lähtemään jonnekin. Olen nimittäin lähes aina ollut se, joka on muiden perään soittelemassa ja se alkaa ärsyttämään. Miettikääpä omalla kohdallanne. Miltä teistä tuntuisi, jos olisitte aina muiden perään vailla seuraa, mut lainkaan sun seuraan?

Ei tunnu kovin hyvältä tollanen. Sit alan ajattelee, et " Mä muutan vittu Alaskaan ja hankin niin monta eläintä, etten olisi yksin ja et ei tarttis pettyä ihmisiin." Joskus jopa olen ihan harkinnut tuota, jos tulee se päivä, että petyn lopullisesti ihmisiin ja menetän niihin toivon kokonaan. Ei se välttämättä ole hyvä vaihtoehto, mut eipähän tarvitsisi ihmisiin enää jatkuvasti pettyä. Kuten on todettu, eläin on ihmisen paras ystävä. Jopa lehmätkin ovat kivempia kuin ihmiset...

Mikähän on sitten tämän kaiken syy? Ajattelemattomuus? Harva ihminen ajattelee enää toisen ihmisen "Miltä toisesta tuntuisi" kannalta. Nykyään ajatellaan omaa napaa, omaa itseään tai sit ei ajatella lainkaan. Kaikki se empatia on lähes kadonnut ihmisistä, mut pieni osa ihmisillä on se luonteenpiirre.
Jos se ei ole ajattelemattomuudesta kiinni, niin mistäs sitten?

En tarkoita et tyrmään kaikki ihmiset tällä, on varmasti poikkeuksiakin, mut tämä asia on ollut päällimmäisenä mielessä ja halusin tuoda sen esille.